maanantai 29. lokakuuta 2012

Ikäkriiseilyä


Olen 31-vuotias. En ole koskaan kokenut minkään asteista ikäkriisiä. 30-vuotissyntymäpäivänäni oli minulle sylissä pariviikkoinen kuopuksemme. Tällöin oman ikääntymisen murehtiminen ei ollut ihan ekana mielessä. 

Voisi kuvitella, että pahin ikään liittyvä kriisi tulisi lasten muuttaessa pois kotona, mutta monet tämän kokeneet sanovat, että se on tietyllä tavalla vapauttavaa aikaa. Äitini on kertonut, että hänelle yksi kriisin paikka oli kun me lapset menimme kouluun. Ja hän oli tuolloin nuorempi kuin minä nyt. Eli voin jäädä odottamaan kyseisen tulevan kriisin vaikutuksia. ;)

Itse olen alkanut huomata viimeaikoina, ettei kroppa ja naama enää toivu samalla tavalla elämänmenoista. Aamulla peili on armoton. Vuosien liian lyhyet yöunet tekee jälkensä. Myös elämäntavoille on tullut suurempi merkitys. Tuntuu, että yksikin mäkkiruokailu näkyy kokovartaloselluliittina. Ja pidemmäksi venynyt illan vietto tekee kropalle ja naamalle saman kun olisi ollut vapaapainikehässä ja saanut pahasti pataansa. 

Olen ollut ihonhoidossa aina vähän laiska. Käytän puhdistusmaidon lisäksi ainoastaan kasvorasvaa iltaisin. Tuotteet vaihtelevat aina sen mukaan mitä nyt kaupasta sattuu löytymään. Olin kesällä anopin synttärilahjaksi saamassa naamahoidossa ja kun hoitaja kysyi mitä tuotteita käytän, oli suorastaa noloa kun en muistanut merkkejä. Jouduin myös vastaamaan useaan kysymykseen ”en mitään”. Ostin huonon omantunnon takia ylihintaisen aurinkorasvan lähestyvää Kreikan matkaa ajatellen. 

Ihoni puutteellinen hoito voi kostautua. Taitaa olla korkea aika alkaa käyttää ikääntyvälle iholle tarkoitettua meikkivoidetta, valokynää ja yövoidetta silmänympäryksille. Pitääkin pistäytyä ajatuksen kanssa ostoksilla. Onko kellään vinkkejä tähän? 

Sanotaan, että miehille ikääntyminen on paljon helpompaa. Ainakin monilla on asenne kohdillaan, eikä turhaa stressiä pakenevasta hiusrajasta tai parista uudesta ”naururypystä” oteta. Pankkiirille on ilmestynyt harmaita hiuksia ohimoille lasten saannin jälkeen. Lieneekö sattumaa? Pankkiirin sanoja lainaten. ”Tää on tää George Clooney look”. Just. ;)  Mäkin voisin tilata yhden Jennifer Aniston- ikääntymisen, kiitos. Niin mut ainiin, siihen tarvitaan botoxia. Damn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!