torstai 1. marraskuuta 2012

Jo perinteeksi tullut aamusoitto

Kahdeksan jälkeen toimistolla. Puhelimeni soi ja vastatessani joku huokaa syvästi alkuun. Sitten alkaa Pankkiirin tilitys. On ollut kuulemma "kaikkien aikojen hirvein aamu". Batman on saanut raivarit kun on joutunut aamulla kiirellä lähtiessä lopettamaan muuumit kesken. On alkanut vuosisadan känkkis. Huuto-, potku-, itku-, puru-, sylky-, ja nyrkkiraivarit. Batman on rimpuilevana kainalossa viety täysin ilman ulkovaatteita päiväkotiin. Toivottavasti ulkovaatteet tuli edes mukaan? Pankkiiri on täysin hiestä märkänä bussipysäkillä ja arvatenkin välikohtaus jää painamaan mieltä. Soitto ja asiasta tilittäminen auttaa vähän. Ja töissä asia unohtuu lähes heti.

Niin tuttua. Vuosi sitten vastaavat tilanteen toistuivat viikottain. Uloslähtiessä tuli usein pahimmat konfliktit ja silloin ei aina edes olisi ollut "pakko" lähteä ulos. Mutta totta kai, jos olin päättänyt, että nyt mennään pihalle leikkimään, en antanut lapsille enää vaihtoehtoja. Tilanteen ratketessa ja sovinnon jälkeen piti usein soittaa tilityssoitto. Useinmiten sen uhrina olivat Pankkiiri tai siskoni. Pahinta noissa silloisissa välikohtauksissa oli, että piti jatkaa päivän toimia sen äsken hirviönä hilluneen uhmaikäisen kanssa. Ja kun olis vielä sovinnonkin jälkeen halunnut hetken mököttää. Lapsi unohti koko jutun ja halusi heti palata normaaliin mukavaan arkeen, mutta itse teki mieli laittaa musat korville ja olla puhumatta edes hetken. Ja noinhan ei saisi tehdä. Kun anteeksi on pyydetty, pitäisi mun olla se aikuinen ja unohtaa koko juttu. Helpommin sanottu kun tehty.

Nykyään Pankkiiri saa osakseen enemmän känkkäränkkää kuin minä. Johtuukohan siitä, että olen töissä onnellisen tietämättömänä aamukonfliktien aikana, vai siitä, että nyt on Batmanin mielestä isän vuoro saada osansa. Sainhan mä noita kohtauksia pari vuotta katella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!