maanantai 5. marraskuuta 2012

Batman ja päiväkoti


Mummini oli lukenut blogistani päiväkodin vasukeskustelusta. Näkiessämme pari viikkoa sitten, kyseli hän lisää tästä keskustelusta ja ”vasusta”. Kyseiset keskustelut ja koko varhaiskasvatussuunnitelma on nimittäin aika uusi toimintatapa. Kokonaisuudessaan päiväkodin toiminta taitaa olla muuttunut viime vuosikymmeninä kovalla kädellä. 

Keharit, vanhempaintoimikunnat, informatiiviset sähköpostikuukausikirjeet, ”geokätkentäretket” sekä lähietsintä- ja poistumisharjoitukset saavat vanhempienkin päät pyörälle. Osa näistä toiminnoista on välttämättömiä ylisuurien ryhmäkokojen johdosta. Osa taas nykyteknologian tai kasvatusmetodien muuttumisen ansiota (tai syytä, miten sen nyt kukin näkee). 

Järkytyimme kuin saimme kuulla alkukesästä Batmanin tulevan päiväkodin ryhmäkoosta. Oli vaikea kuvitella miten lähes kolmekymmentä lasta mahtuisi samoihin tiloihin. Tiloihin, jotka meistä tuntui sopivalle maksimissaan viidelletoista lapselle. Metelin taso, konflikteihin puuttuminen sekä leikkirauha tuntuivat toivottomilta. Olimme hetken epätoivoisia koko päiväkotisysteemiin.

Saimme onneksemme todeta, että hoitajien vaihtuvuudesta huolimatta homma alkoi pian toimia. Henkilökunta oli tehnyt järkevät suunnitelmat ryhmäjaoista niin, että puolet ryhmästä on aina ulkona toisten leikkiessä sisällä. Kaikki toiminta syömisestä nukkumiseen on jaettu eri tiloihin. Itse en päiväkodissa juurikaan käy, sillä Pankkiiri vie ja anoppi hakee Batmanin, mutta heiltäkin muiden äitien lisäksi olen kuullut, että meininki päiväkodissa vaikuttaa hallitulta. Tämä on kovin rauhoittava tieto mielelleni. 

Päiväkodissa käyminen on lapselle kuitenkin työtä. Hän kaipaa aikuisen lailla viikonloppuja ja aikaa rentoutua ilman ryhmätyöskentelyä. Sen olen Batmanista vahvasti huomannut. Perjantaisin hän on kovin väsynyt kuluneesta viikosta, mutta onnellinen tulevasta vapaa-ajasta. Sunnuntaina alkaa itsensä psyykkaaminen uuteen päiväkotiviikkoon. Vaikka Batmankin odottaa vanhempiensa lailla tulevaa pidempää joululomaa, on päiväkotiin ihan kiva yleensä mennä. Kaverit, viime kerrasta kesken jääneet leikit ja tutut rutiinit mielessä. Meidän tulee vanhempina ottaa vaan kohteliaisuutena, että Batman toistaiseksi viihtyy perheensä kanssa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!