Ostarilla

Käytiin eilen hoitamassa viikonlopun ostokset lähiostarilla koko perheen voimin. Nää on aina aika uhkarohkeita päätöksiä, kun lähtee kuuden maissa illalla suurelle ostosristiretkelle. Parempi ois hoitaa nää päviäsaikaan ja viikonloppuna kun on aikaa. Vielä parempi, mutta usein mahdoton, olisi suoritaa nämä ilman lapsia.

Mä olen kyllä siinä suhteessa erikoinen, että tykkään käydä lasten kanssa kaupassa. Kävin äippiksellä lähes päivittäin, vaikka tiedän, ettei se ole taloudellisesti tai ajankäyttämisen suhteen järkevää. Päivisin saa olla myös ruuhkattomassa kaupassa rauhassa. Aloitin perinteen jo ekassa raskaudessa kun olin jäänyt kotiin ja odotin esikoista. Halusin pitää jokapäiväistä liikuntahetkeä yllä ja päätin köpötellä liukastellen (oli keskitalvi ja hyvin kylmä ja luminen sellainen) päivittäin arviolta 1,5 kilometrin päähän ostarille. Palasin reppu täynnä päivän antimia.

Lasten kanssa kotona ollessa en ymmärrettävistä syistä tehnyt tätä samaa päivittäin. Mutta useita kertoja viikossa. Siitä tuli lapsillekin rutiini ja näin ei olla saatu todistaa juurikaan mitään raivokohtauksia kaupan lattialla. Näitä surullisen kuuluisia "mä haluun ton tikkarin!" känkkiksiä, jolloin vanhemmat on naama punaisena häpeissään ja tuntuu, että kaikki tuijottaa. Vastaavanlaiset hulluuskohtaukset suoritetaan meillä yleensä kotona. 

Edelleen käyn useita kertoja viikossa kaupassa hakemassa arjen tarpeita ja lauantaisin käydään koko perheen voimin isommalla ristiretkellä. Toivottavasti tämän viikon käynnyt on suoritettu. 

"Mikäs ihme tää o?"

"Kukkuu!"

Iloinen krokotiilin syötävä