torstai 27. joulukuuta 2012

Joulumme kuvina

Näin taas yksi joulu tuli ja meni. Osa minusta on huojentunut, sillä toivon ainakin Batmanin vaikeiden viikkojen johtuen osaksi edes joulun jännityksestä. Tänä vuonna joulumme oli siltä osin edellisistä poikkeava, että anopilla käynnissä olevan putkiremontin johdosta olimme jouluaattona poikien serkulla puurolounaalla ja joulupäivänä meillä. Jouluaaton ilta sekä Tapani vietettiin perinteisesti mun vanhemmilla Espoossa. Joulusta tuli napsittua yli neljäsataa (!) kuvaa, joista tosin noin puolet meni ensimmäisellä tarkistuskierroksella roskakoriin. Tässä joulumme tiivistettynä kuvien muodossa.







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!