tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulun taikaa

Arvatkaan mitä. Meillä kävi yöllä tonttuja. Batman piirsi illalla hienon kuvan, jossa oli joulupukki ja tonttu. Kirjoitimme yhdessä siihen tärkeimmät lahjatoiveet vielä muistuttamaan pukkia lähenevästä joulusta. Jätimme piirrustuksen, piparin ja mandariinin (Batman kyllä väitti, ettei tontut syö mandariineja) eteisen lipaston päälle ja menimme nukkumaan.

Aamulla piti heti herättyä juosta eteiseen katsomaan olikohan tontuilla ollut aikaa meille. Noh, siellähän oli edelleen piirustus, mutta pipari oli syöty ja vain muruja jäljellä. Mandariinin kuoret olivat myös tontuilta jääneet kiireessä lautaselle. Tilalle oli tullut kaksi pientä xylitol-pastillia. Tontut ovat ilmeisesti huolissaan poikiemme suunhuollosta. Piirustuksen päätimme antaa aattona joulupukille, jos se nyt paikalle ehtii. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!