torstai 13. joulukuuta 2012

Kaksi oivallusta

Aika selkeetä.

1. Batmanin jatkuville iltakänkkiksille on looginen syy. Se on tullut siihen ikään, ettei se tarvitse enää päiväunia. Monilla tutuilla tämä vaihe on tullut jo huomattavasti aikasemmin, joten olisi heti pitänyt tajuta mistä on kyse. Mehän ei olla enää vähään aikaan nukutettu sitä viikonloppusin, mutta päiväkodissa tunnetusti kaikkien on levättävä. Sen puolisen tuntia tulee maata hiljaa. Tämä on ihan ymmärrettävää, koska kaikille tekee hyvää levätä keskellä hektistä päivää. Batman nukahtaa joka kerta, joten levolle on paikkansa. Mutta se näkyy illalla unettomuutena. Siirsimme kahdeksan nukkumaan menon tunnilla eteenpäin tossa syksyllä ja nyt se näyttää siirtyvän vielä puolella tunnilla eteenpäin. Silloin kun vaihtoehdot on yrittää nukuttaa ysiltä ja saada vastaan puolen tunnin känkkiskohtauksen ja pikkuveljen herättäminen tai mennä sovussa silloin puoli kymmenen maissa unille. Tuntuu myöhäiseltä, tiedän, mutta minkäs teet.

2. Jos en tahdo taas viime vuotista uupumusta, luovutan ja päästän Batmanin meidän sänkyyn silloin kun se näkee painajaisia. Eli juuri nyt joka ikinen yö. Paremmin sitä nukkuu sillipurkissa kun heräilee lukuisia kertoa viemään poikaa omaan sänkyynsä vastustelujen kera. Ja sen jälkeen en saakaan unta. Kunnes se tulee valittamaan pissahätää. Myönnän siis ainakin toistaiseksi tappioni ja alan etsimään kaupoista king size sänkyjä. ;)

Näillä mennään nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!