tiistai 18. joulukuuta 2012

Meidän tontut

Nyt kun kaikki, joille kortit lähetettiin, ovat ne toivottavasti jo saaneet (älkää loukkaantuko, jos näin ei ole. Lähetimme aika vähän kortteja), voin julkaista meidän tämän vuoden korttikuvia. Kun kuvasimme näitä noin kuukausi sitten, otin tietoisesti rennon asenteen. Tiesin nimittäin, että lasten kanssa nämä kuvaamiset ja täydelliset valokuvat harvoin heti onnistuvat. Tunkiessani pojille tarkkaan harkittuja tonttuasuja päälle päätin, että testataan nyt miten onnistutaan ja voidaan ottaa uusiksi koko setti sitten muutaman päivän päästä paremmalla onnella. Toisin kävi. Kerrankin! Pojat olivat esimerkillisesti ja mun mielestä ainakin saatiin lukuisia loistavia otoksia. Toki jouduimme käyttämään piapreita hämäykseksi kun selkeästi alkoi kyllästyttää. Myös äidin hassuttelu ja ala-arvoiset vitsit oli käytössä ja se näkyy kuvissa räkätyksenä. Lopulta oli vaikeaa päättää, mistä kortti tehtäisiin. Teetimmekin lopulta kaksi erillaista joulukorttia.

Ihanaa joulun odotusta kaikille! Olkaa kilttejä toisillenne, tontut kurkkii.



Tästä teimme toisen kortin (itse kortista ei tullut kuvaa)
Tässä toinen korttimalli (avattava ja sisällä tekstiä)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!