maanantai 28. tammikuuta 2013

Ei kannata

Ei kannata luottaa lämpömittariin (näytti -4) ja pukea koko perhe sen mukaan hieman totuttua kepeämmin kun lähtee Espooseen juhliin tammikuussa. Ainoa, joka ei tänään palellut kavalassa pohjoistuulessa oli vaunujen toppapussissa köllöttelevä taapero.

Ei kannata uhmata sunnuntaiaikatauluja ja lähteä umpimähkään pysäkille värjöttelemään. Voi joutua matkaamaan 10 minuutin automatkaa toista tuntia, josta suurin osa ulkosalla.

Ei kannata olla laiskuuttaan lataamatta matkakorttia perjantaina. Tämän hetkellisen mielenhäiriön takia voi myöhästyä bussista kun joutuu rämpimään hangessa nostamaan seutulippua varten rahaa automaatista.

Ei kannata alkaa taistelemaan vanhempiaan vastaan julkisessa kulkuvälineessä aseena kiljuminen, haukkuminen, huitovat kädet, sätkivät jalat ja omien vaatteiden heittely. Siinä vaiheessa viimeistään harmittaa kun huomaa seisovansa hikisenä, toinen jalka paljaana, ilman pipoa hyisessä hangessa. Ei voi olla voittajafiilis.

Ei kannata kuvitella, että opimme tästä reussusta yhtään mitään. Kiitos kuitenkin Hiekkasille ja rakkaalle kummipojalle elisistä todella hauskoista synttärijuhlista!



2 kommenttia:

  1. Ääääää, noi on justiinsa niitä juttuja kun tekis kesken matkan mieli vaan tiputtaa ne lapaset hankeen ja todeta että pitäkää tunkkinne ja jättää se loppulauma vaan siihen. Sori mutta vähän kuitenkin hymyilytti :)
    Ja noi lämpömittarit on ihan turhia kun ne ei ilmota että mikä se TODELLINEN lämpötila on jos tuulee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa hymyilyttää, meitäkin näin jälkeenpäin. ;) Tilanteessa todellinen fiilis oli juuri se, että suorastaan nautti siitä kun laittoin todella huonosti käyttäytyvän kersan hankeen paljaan jalkansa kanssa. Mitäs heitteli bussissa kenkää ja sukanki päätti ottaa pois. Jos vaikka oppi jotain? Kunnes ensi kerralla taas...:D

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!