keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Taulukollaasi

Kuten aikasemmin mainitsin, laitettiin olkkarissa se seinä, jossa ennen oli iso tumma lipasto uuteen uskoon. Tilalle tuli uuden ritiläpenkin lisäksi keltainen pinnatuoli lastenhuoneesta. Seinälle kokosin taulukollaasin. Asetettiin ne tarkoituksella epäjärjestelmällisesti, kuitenkin silmää miellyttävään asetelmaan. Kehykset oli tarkoituksella myös valittu eri tyyleistä - kapeampaa ja leveämpää reunaa sekä eri värisävyjä.


Kuvien joukkoon pääsi Batmanin reilu vuosi sitten ryhmäperhepäiväkoidissa taiteilema teos, joka esittää "Tyrnipensasta". Voidaan olla hieman subjektiivisia, mutta meistä se on erittäin hyvällä maulla maalattu teos. Ja kuka sanoo, ettei lasten piirtämiä teoksia voisi pitää muissa huoneissa seinällä kun korkeintaan lasten huoneessa?


Suurin tauluista on Pankkiirin veljen, "Juristin" joululahja meille. Italian vanhanaikainen kartta kuvastaakin meidän mielenkiinnon kohdetta aika osuvasti, mainion henkilökohtainen lahja! 


Löysin muutama viikko sitten Never grow old- blogin, jossa tekstiilitaiteilija Siiku esittelee valloittavia tuotoksiaan. Tilasin heti Siikulta kolme teosta: Joulukukkanen, Tontut katolla osa sata ja Apinoiden karkelot. Kaikki löysivät itselleen paikan seinältä, jokainen omanlaisessa kehyksessään.

Tollainen taulukollaasi on aika helppoa ja edullista toteuttaa ja lopputulos on aina yksilöllinen ja siihen on helppo lisätä kovinkin henkilökohtaisia ja uniikkeja teoksia. Kyllästyessä voi niitä vaihdella ja mahdollisesti lisätä. Mitäs tykkäätte?

2 kommenttia:

  1. Tykkään. Haaveilen itsekin kollaasista, jossa olisi mustavalkoisia valokuvia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liina. :) Meillä on eteisen käytävällä mustavalkoinen kuvasarja, valokuvia kaikki.

    VastaaPoista

Komenttisi on iloni, kiitos!