Kasvattamisen tuskaa

Meidän perheessä on uusi vaihe. Robin koettelee meitä. Siitä on tulossa oma itsenäinen persoonansa ja se ensimmäistä kertaa hakee itseään ja rajojaan. Se tarvitsee entistä enemmän huomiota, syliä ja erityistä kaksinoloaikaa molemmilta vanhemmaltaan. Jos tälle ei kiireisessä arjessa löydy riittävästi aikaa, oireilee Robin. Oireisiin kuuluu mm. tavaroiden heittely, Batmanin kiusaaminen, kitinä ja kielettyjen asioiden tekeminen. Uusin, ihan muutaman kuukauden vanha ilmiö on pienempien taaperoiden tai vauvojen kovakourainen käsittely. Tämä on ehkä kaikista ongelmallisin uusi piirre ja siihen on vaikea suhtautua.

Otetaas esimerkki. Oltiin muutama viikko sitten kummipoikamme 3-vuotissynttäreillä. Paikalla oli meidän lisäksi kummipoikamme vajaa vuoden vanha pikkuveli, sekä toinen huomattavasti Robinia pienempi vauva. Robin on aina tykännyt halailla muita lapsia ja jos toinen ei siihen ole lähtökohtaisesti valmiina, halataan väkisin. Tämän kovakouraisen kaulasta kiinni ottamisen ja joskus poskesta puristamisen säveltämä "halaus" voi päättyä vaikka pieneen tönäisyyn. Muks. Ja juuri ja juuri pystyssä pysyvä vauva alkaa itkemään lohdottomasti. Saiko mun lapsi ton aikaan? Kyllä. Onpas noloa. Ja mikä vaikeinta miten siinä tilanteessa toimia ja miten siihen suhtautua? Kuulostaa teoriassa helpolta.

Kuten kaikessa kasvatukseen liittyvässä, on tässäkin kuppikuntia, kuinka näissä tilanteissa tulisi toimia. Luontaisestihan vastaavan tilanteen sattuessa vanhemmat toruvat lastaan, ottavat pois tilanteesta ja käskevät pyytää anteeksi. Robin osaa liiankin hyvin tämän rutiinin ja hyökkää usein anteeksipyyntöhalille ennen kun ehdimme kunnolla häneltä tätä vaatia. Siitä on tullut siis jo jonkin asteen leikki ja kierre. Lyön tota ja pääsen pyytämään anteeksi. Hauskaa. Saan myös vanhemmat aina kiinnittämään huomionsa vaikka toisen aikuisen kanssa keskustelun lomasta minuun. Toimii. 

Olen kuullut mielenkiintoisen teorian. Siinä kuuluu toimia täysin eri tavalla. Jos lapsi käyttäytyy agressiivisesti, tulisi hänelle olla antamatta tilanteessa lainkaan huomiota. Tilanteen uhria taas pitää mennä vuolaasti ja yliampuvasti lohduttamaan, kääntää selkä tekijälle. Näin lapsi oppisi, että tällä agresiivisella tavalla ei saa vanhempiensa huomiota. Huomiota voi antaa sitten rauhallisissa tunnelmissa tilanteen jälkeen. Loogista.

Tähän kaikkeen liittyy musta ristiriitaa. Kuitenkin tämän tyyppinen agressiivinen käytös johtuu siitä, että lapsi haluaa huomiota ja on huolissaan, että toiset lapset vie sen häneltä. Toisaalta kuulostaa järkevältä olla ruokkimatta tätä käytöstä antamalla huomiota torumalla. Pienet lapset tarvitsevat tarkat raja ja heille tulee opettaa mikä on väärin ja mikä oikein. Mutta mitä jos, kuten tässä tapauksessa, lapsi tietää kyllä mikä on väärin, mutta on kierteessä, jolle ei olla löydetty ratkaisukeinoa. Ajan kanssahan nämä vaiheet aina menee ohi, mutta olisi hienoa toimia niissä oikein. Kun vaan tietäisi mikä se oikea tapa on?