perjantai 12. huhtikuuta 2013

Vihdoin!

TGIF! Kerrankin voin sanoa tämän ärsyttävän kirjainyhdistelmän tarkoittaen sitä sydämestäni. Ollut sellanen työviikko, ettei pahemmasta väliä. Mutta ensi viikolla uudella energialla parempaan viikkoon. 

Huomenna päästäänkin tuulettumaan etelään - suuntaamme perheen kanssa Tallinaan päiväksi uudella Ekerölinen laivalla. Mukaan tulee Pankkiirin äiti ja eno. Erityisiä suunnitelmia matkalle ei ole, köpötellään kaupungilla ja syödään hyvin. Laivamatka on lapsille aina kauhean mukava, toivottavasti uudessa laivassa on pallomeri. 

Koti jää siis tänä viikonloppuna vähän vähemmälle, mutta se onkin hyvä syy jättää imuroimatta. Eilen nimittäin Batmanin lahkeesta varisi eteisen lattialle liiottelematta monta desiä karkeaa hiekkaa. Se määrä oli uskomaton! Hiekkaa vaan valui ja valui ja useaan otteeseen kun liikutin haalaria. Ties missä hiekkalaatikossa se oli uiskennellut. Lakasin pahimmat pois, mutta kivet on levinneet mukavasti ympäri asuntoa.

Eilen oltiin myös käymässä iltasella mun mummilla päivällisellä ja asentamassa uutta dvd-soitinta. Kaikki meni kuten suunniteltu ja oltiin hyvin aikataulussa kunnes Matinkylän kohdalla tajuttiin, että oltiin (Pankkiirin mielestä sanamuoto on "olin") unohtanut eteisen penkille sen dvd-soittimen, jota oltiin menossa asentamaan. Hakumatka kestikin sitten ruuhkassa kolme varttia ja saavuimme enemmän kun muodikkaasti myöhässä paikalle. Erittäin maukkaat letut sai hyvälle mielelle ja epäonnnen unohtumaan. 

Tänään tehdään perjantaille uskollisina pizzaa ja pakkaillaan huomiseen reissuun.  Raportti matkasta luonnollisesti tulossa myöhemmin.

Hyvää viikonloppua kaikille!


2 kommenttia:

  1. Heti kun oli 5 päiväinen työviikko niin tuntui täälläkin päässä paljon rankemmalle kuin pari viimeistä, 4 päiväistä ;)

    No.. muutama viikko enää vappuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman! Mutta laskin myös, että mulla on kaksi kokonaista työviikkoa ennen Italian matkaa. ja sen jälkeen ei montaa viikkoa kesälomiin jen. Jaksaa, jaksaa. :D

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!