maanantai 2. syyskuuta 2013

Raputirallaa ja synttärijuhlaa


Meillä on ollut tapana järjestää rapujuhlat Pankkiirin veljien ja kälyn kanssa anopille hänen syntymäpäivänsä tienoilla elokuussa. Näin teimme tänäkin vuonna kolmisen viikkoa virallisen päivän jälkeen. Oli ihanaa järjestää taas kesän tauon jälkeen päivällismeininkejä. 

Tein perjantaina jo valmiiksi jälkiruoan ja kahvikakun. Jälkiruoaksi valmistin mansikka panna cottaa mansikkakastikkeella. Mansikkakastikkeen tein soseuttamalla pussillisen pakastemansikoita, lisäämällä sokeria ja aikuisten annoksiin hieman limoncelloa. Jälkiruoasta tuli ihan nätti, hieman kerroskiisselin näköinen annos. Maku oli verrattavissa mansikkajäätelöön. Helppoa ja aika varmaa.

Kahvikakkuna oli raikas limekakku, jonka olen ennenkin tehnyt. Sain taas muistuksen siitä, etten ole mikään loisto leipuri, sillä kakku ei meinannut hyytyä oikealla tavalla. Liivate ei ollut jostain syystä toiminut oikein, sillä kakun reunat eivät meinanneet pysyä koossa. Maku oli silti tutun pirteä. Kakun päälle laitoin tuoreita mustikoita.

Pankkiiri teki alkupalaksi Pasta Carbonaraa. Pakastejättirapuja olimme varanneet kolme suurta pakettia. Ne riittivät mainiosti meille kuudelle aikuiselle, lapset tyytyivät alku- ja jälkiruokiin.

Sama päivänä sattui olemaan taloyhtiön rapujuhlat, jonne emme enää juhlien jälkeen ehditty/jaksettu mennä. Ravuista saatiin muutenkin hetkeksi tarpeeksemme. Ensi vuonna taas!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!