torstai 17. lokakuuta 2013

Paljon onnea vaan

Kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiin 10.10.2012. Toisin sanoen tasan viikko sitten oli Usko tai pois blogin yksivuotissyntymäpäivä. Syyskiireissä meni päivä epähuomiossa ohi. Onneksi blogini on armollinen, eikä ota nokkiinsa, etten ollut päivää kalenteriini ylös merkannut.

Kirjoitan blogia edelleen aivan samalla motiivilla kuin alkutaipaleellani - kertoakseni mitä meille kuuluu. Sisustus, perhe ja ruoka ovat nousseet pääteemoiksi, mutta selkeää linjavetoa en ole vetänyt. Tiedä minne suuntaan elämä vie ja mikä milloinkin kiinnostaa. Sen mukaan mennään.

Huhtikuu 2011 - 30 v. syntymäpäiväni, 2 viikkoa Robinin syntymän jälkeen
Olen yrittänyt petrata kirjoitusasuani ja välttää virheitä, mutta niitä tulee täältä aina löytymään. Postauksien tekeminen on edelleen vaivatonta ja jos ispiraatiota hyville aiheille ei löydy, pidän surutta muutaman päivän tauon. Joskus taas bloggerin luonnospöytä on täynnä ideoita ja kirjoituksien alkuja. Toisinaan tuntuu, ettei vain ole mitään sanottavaa. Rakastan kauniita kuvia ja pidän niitä blogeissa äärimmäisen tärkeinä. Siksi yritän parhaani mukaan pitää valokuvien laadun korkealla. Usein kuitenkin "sorrun" postaamaan Instagram tai iPhone kuvia, jotka eivät laatumääritelmää noudata. Joissain postauksissa kuvia tärkeämpää on tekstin sisältö.

Terveisiä kaikille lukijoille ja kiitos uskollisuudestanne!

Ottaisin todella mielelläni palautetta vastaan. Mikä ärsyttää, miellyttää, hämmentää? Olen kiitollinen jokaisesta kommentista. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!