keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Juhlaviikko

Kuten joulukuussa usein, on tämä(kin) viikko täynnä kekkereitä. On päiväkodin joulujuhlaa, joulukirkkoa, erinäisiä glögeilyjä ja työpaikan pikkujouluja. Kaiken lisäksi suuntaamme viikonlopuksi laivalla Ruotsiin. Ensi viikolla vedetäänkin sitten tämä vuosi töiden osalta pulkkaan ja rauhoitutaan joululoman viettoon. Ei huono. 

Huomenna kuitenkin kannat työporukalla kattoon! Olen ollut järjestämässä juhlia ja suurimalle osalle toimistoa kaikki pikkujouluihin liittyvä sen alkamisajankohtaa lukuunottamatta on vielä salaista. Kerron siis tänne blogiinkin vasta juhlien jälkeen mitä ne sisälsivät. Jos vaikka joku kollega eksyy blogiani lukemaan. Juhlien onnistumisessa on kuitenkin ohjelmaa ja paikkaa tärkeämpää porukan fiilis ja asenne. Veikkaan, että huomisesta tulee tosi mukavaa! Nyt nukkumaan, että jaksaa. 

Tässä vielä hupaisa kuvasarja tänaamuisesta joulukirkosta, jossa Robin oli serkkunsa kanssa mukana Lucia-kulkueessa ja Batman päiväkotiporukalla katsomossa kannustamassa. Hyvin meni! 

Sopivan seppeleen löytäminen oli vaikeaa. Eikä ne parhaatkaan pitkään pysyneet päässä.
Kun kulkue päätyi kirkon eteen olivat lapset silminnähden hämmentyneitä.
Vielä kaikki hyvin. Seppeleetkin päässä!
Nyt alkaa serkkua vähän hermostuttaa. "Mitä me täällä seisoskellaan ja missä se äitikin luuraa?"
Äiti löytyi, mutta mitäs tässä tapahtuu? :D
Back in business. 
"Mitäs ihmettä joku vauva tuol kopassa?"
"Jaa-has. Kauan tää oikein jatkuu? Laulettais edes kohta lisää." Ja niin laulettiin. 

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on oman perheen parissa lauantaina juhlapäivä.
    ...päästään vaimon kanssa eroon kersoista yhdeksi yöksi.

    Hotelli keskustassa, leffaa, Farangia ja drinksuja. :D



    ...toi siis se mitä MÄ odotan, luulen että mukuloilla on noita muskari/kerho/whatever joulujuhlia tää ja ensi viikko tulvillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erinoamaiselle, noita tarvitaan aina väliin! Nauttikaa. :P

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!