sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sokerihääpäivä

Kuusi vuotta sitten oli Helsingissä lumeton talvi. Koko talvena ei tullut pysyvää lumipeitettä. Tamikuun 19.päivä vuonna 2008 oli järkyttävä räntämynrsky. Tuuli puuskittain ja räntää satoi viistottain. Olin menossa naimisiin sinä päivänä. Suunnitemamme oli ollut ottaa hääkuvat kauniissa lumisäässä Vanhassa kirkkopuistossa. Suunnitelmat on tehty rikottavaksi. Ja huono sää on onnellinen avioliiton merkki. Ja mitä näitä nyt on. 

Tänään on sokerihääpäivämme, jota vietimme eilen. Pankkiiri pääsi yllättämään ja oli hoitanut lastenvahdin meidän suunnatessa ennalta nimettömään määränpäähän syömään. Ravintola osoittautui Etu-Töölön Atelje Finneksi. Olimme ensikertalaisia. Miljöö vaikutti heti miellyttävälle. Ravintola oli kodinomainen, riittävän pieni ja lämminhenkinen. 

Söimme kolmen ruokalajin menut. Mulla oli alkupalana punajuurikeittoa, jossa oli ankkaa. Kuulemma jäätävän kylmän sään johdosta kyseistä annosta oli myyty alkupaloista eniten. Ja todella maukastahan se oli. Pääruokana söin päivän liha-annoksen, joka oli karitsan paahtopaistia, kikhernepyreetä ja tomaattipaistosta. Annos oli täysi kymppi suussa sulavan lihan ja yhteensopivien lisukkeiden ansiosta. Pankiiirikin tykkäsi paljon valitsemastaan pippuripihvistä. Jälkiruoka ei ollut meillä kummallakaan erikoinen (Pankiirilla juustoja ja mulla sitruunamadeleine), mutta ei se millään tapaa illallista päässyt pilamaan. Itse en edes ollut tilatessani tiennyt mitä tulevan pitää, tykkään vaan sitruunasta jälkkäreissä. Liharuokia ravintolassa osattiin ainakin tehdä parhaalla mahdollisella tavalla ja laadukkaista raaka-aineista. Molemmat annoimme kokonaisarvosanaksi Atelje Finnelle kiitettävän.  Voidaan siis lämpimästi suositella. 


2 kommenttia:

  1. Tosi ihana toi sun paita! :)

    VastaaPoista
  2. ONNEA SOKERIHÄÄPARILLE! Muistan hyvin ne lumenvalkoiset häät. Titta

    VastaaPoista

Komenttisi on iloni, kiitos!