torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen alusviikon tärpit

Batman on unelmoinut jo pitkään jalkapalloharrastuksesta. Kotipihalla ei ole epäselvää mitä tekemistä poika itselleen keksii. Ilmoittauduttiin eilen HJK:n junioreihin ja treenilkausi alkaa muutaman viikon päästä - sopivasti juuri kun sirkuskoulu päättyy. Treenit tapahtuu kaksi kertaa viikossa Pajamäen tekonurmella, noin kilometrin päässä meiltä. Harrastuksen hinta on noin 40 euroa kuussa ja varusteita lajissa ei tunnetusti paljon tarvita. Täytyy käydä urheiluliikkeessä hommaamassa nappikset kunnon pallo ja säärisuojat. Tästä se Batmanin toisen suuren unelman tavoitteleminen alkaa, Rock of What bändi saa vielä hetken odottaa!

Tiistaina oltiin Robinin ja serkkupojan kanssa Elixian taaperojumpassa. Pojat vaikuttivat tykkäävän kovasti, sillä edelleen muistellaan "lasten salin" tapahtumia ja eri välineitä, joilla sai leikkiä. Ikäväksemme se menee aina kerhon - joka oli näin pääsiäisviikolla peruttu - kanssa päälekkäin. Muuten jumppa kuuluisi ehdottomasti meidän viikon aikatauluihin.

Pääsin eilen Batmanin mukaan sirkuskouluun. Se on yleensä ollut isän ja pojan juttu, mutta aina välillä on kiva päästä kurkkimaan koulun puuhia. Tietysti juuri sillä kerralla oli kaikkien aikojen fyysisin tunti, johon munkin piti osallistua mahani kanssa muun muassa ihmispyramidin muodossa. Hauskaa puuhaa!

Pojat hoitivat tänään alta monilta aikuisilta pitkittyneen pakollisen asian - hammastarkastuksen. Hyvien hampaiden kunniaksi suuntasimme heti tarkastuksen jälkeen karkkiostoksille. Kunhan muistaa sen purkan napsia herkuttelun jälkeen. ;) Ja onhan tänään periaatteessa perjantai, karkkipäivä.

Tynkäviikko on aina mukava varsinkin töissäkäyvälle kansalle, joten voisin kuvitella Pankkiirin parhaaksi hetkeksi tänään kotiinpääsyn koittaessa. Tosin siinä vaiheessa edessä on vielä auton huollosta hakeminen sekä ruuhkainen kauppareissu.

Pääsiäisen pyhät vietämme perheiden kanssa joka päivä eri kokoonpanoilla herkutellessa ja juhliessa. Oikein mukavia ja munarikkaita pyhiä kaikille!
Pääsiäinen 2013


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!