tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ruotsissa

Oltiin parin ystäväperheen kanssa laivalla käymässä Tukholmassa. Ollaan Club Onen jäseniä ja sieltä saatujen etujen ansiosta käydään Siljan risteilyillä vähintään kolmisen kertaa vuodessa. Nytkin saatiin Family Lux hytti 36 eurolla. Hytti on rauhallisella paikalla ja hieman normaalia hyttiä suurempi. Hyttiin mahtuisi maximissaan kuusi henkilöä. Hintaan kuuluu myös baarikaapin sisältö, joka tosin oli vain kaksi olutta ja neljä limua. Eihän risteilystä koskaan ihan ilmaiseksi selviä, mutta on se aina kiva breikki arkeen.

Valmiina lähtöön!

Tukholmassa oli todella kesäinen päivä ja mittarin lukemat kohosivat lähelle kahtakymmentä astetta. Pankkiiria on vaivannut pahasti jo jonkin aikaa koivun siitepöly, eikä tilanne ollut ainakaan helpompi länsinaapurissamme. Meidän perhe joutui siis välttämään ulkoilua muiden viettäessä aikaa puistossa. Menimme metrolla Östermalmille ja nautimme lounaan kauppahallissa. Sieltä kävelimme keskustaan shoppailemaan. Toisaalta shoppailulle olikin tarvetta ja löydettiin Pankkiirille muun muassa parit uudet farkut. Mulle tarttui matkaan muutama raskaustoppi kesäksi sekä vaalea lyhyt farkkutakki. 

Östermalmin kauppahallin yläkerrassa sai ruotsalaista kotiruokaa
Lämpöä piisasi ja hihattomalla pärjäsi
Vanhempien shoppaillessa ja pikkuveljen nukkuessa oli hyvä pelihetki
Syötiin taas kerran meno- ja paluumatkalla ravintola Maximessa. Ravintolasta saa yksinkertaisesti hinta-laatusuhteeltaan laivan parasta ruokaa. Valitsemalla alku- ja jälkiruokabuffetin saa takuuvarmasti vatsansa täyteen. Lapsille on myös tarjolla oma monipuolinen buffet. Voi olla, että päästiin nauttimaan niistä viimeistä kertaa, sillä ollaan kuultu huhua ravintolan poistumisesta laivan remontin yhteydessä. 

Muuten laivamatka meni pallomeressä riehuessa, lasten discossa tanssiessa, uimahallissa pulikoidessa ja saunoessa sekä laivan liikkeissä shoppaillessa. Lapset ainakin viihtyy joka kerta paremmin kuin hyvin "Muumilaivalla". Tällä kertaa muumeja ei kuitenkaan laivalla näkynyt, mutta tilalla oli Brasilia- teema. Saimme nauttia erillaisista jalkapallo-,  agrobatia- ja sambaesityksistä. Batman sai osallistua myös yhteen jalkapalloesitykseen pitämällä pyörivää palloa yhdellä sormella paikallaan. Jännät oli paikat. Ehkä kesällä taas laivalle uudestaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!