lauantai 16. elokuuta 2014

Minit juoksi

Oltiin tänään Minimarathon - tapahtumassa. Kyseessä oli lapsille suunnattu urheilutapahtuma, jossa pääosassa oli leikkimielinen juoksukilpailu. Viisivuotiaiden sarjassa matka oli noin kilometrin, aloitus Eläintarhan urheilukentältä (jossa päätapahtuma oli) ja päätös Olympiastadionille. Batman osallistui Pankkiirin kirittämänä juoksuun, mutta tapahtumassa oli paljon kivaa myös pienemmille sisaruksille. Eltsulla sai testata muun muassa muita yleisurheilulajeja, kuten kahdenkymmenen metrin pikajuoksua, pituushyppyä ja heittolajeja. Paikalla oli myös useita pomppulinnoja ja muita kiipeilyrasteja. Tekemistä siis juoksua odottaville riitti, eikä pieni sadekuuro menoa haitannut.

Meidän pojat olivat tapahtumasta aivan innoissaan. Kisassa ei otettu aikaa, sijoituksia ei jaettu ja kaikki saivat mitalit. Koko tapahtuman leikkimielinen luonne olikin tärkeä osa sen rentoa otetta ja hauskuutta. Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan ja silloin Robin mukaan juoksemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!