perjantai 1. elokuuta 2014

Vanha riippuvuus

Mulla on ollut kestotekoripset viime äitiyslomalla ja osittain myös työelämässä. Pidin niitä yhteen putkeen yli vuoden, kunnes päätin pitää taukoa. Tauko onkin suositeltavaa, että omat ripset pääsevät vahvistumaan ja toipumaan. Nyt, yli vuoden tauon jälkeen päätin taas investoida silmiini.

Ihan meidän naapuriin on alkuvuodesta avattu kauneushoitola, jossa oli avajaistarjouksena ripset 45 euroa. Huolto maksaa 40 euroa. Otin selvää, onko niistä haittaa raskauden aikana - ei riskitekijöitä. Näin ollen lompsin hoitolaan ja jännitin miten selällään toista tuntia makaaminen onnistuu. Huomasin, että on mahdollista maata selällään niin, että vatsa on sivulla. Hoitaja antoi myös mun pitää taukoja nostamalla istuin pari kertaa ylös ja tarjoamalla vettä. Reilu tunti meni siis ihan rennoissa merkeissä ja lopputulos oli mainio. Nyt hoidosta on muutama päivä, eikä ripsiä ole irronnut kuin muutama. Ripsihuoltoa suositeltiin tekevän 3-5 viikon välein. Nyt helteellä ripset voivat irrota kuulemma helpommin kosteuden ja hikoilun takia.

Miksi sitten ottaa tekoripset? Vaikka jotkut kokevat niiden pitämisen hankalana ja unohtavat olla hieromatta tai turhaan kastelematta silmiään, musta ne seikat ovat pieniä verrattuna ripsien tuomiin etuihin. Heti aamulla herätessä on silmät päässä, eikä perus arkena todellakaan tarvitse käyttää aamulla meikkaamiseen aikaa. Meikkiä lisäämällä saa myös helposti näyttävyyttä ja ripsien karevuus on omaa luokkaansa. Mä tykkään suhteellisen luonnollisesti pituudesta, joten pyysin tällä kertaa edellistä kertaa lyhyempiä ripsiä. Mä jään näihin varmasti taas koukkuun ja käyn mahdollisesti huollossa vielä ennen vauvan syntymää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!