perjantai 12. syyskuuta 2014

Viikon plussat

Tällä viikolla meillä on ollut haipakkaa, hulinaa ja kasvatuksellisia haasteita. Parempi kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin, joita niitäkin on mahtunut viikkoon liuta. Tässä tulee tämän viikon kohokohtia perjantaiseen tapaan. 

- Selvisin Pankkiirin kahden päivän työmatkasta kunnialla, vaikka haasteilta ei vältytty. En myösään löytänyt aamulla meitä kaikkia neljää samasta sängystä. Robin nukkui koko yön omassa sängyssään, mikä on harvinaista herkkua. 

- Varattiin tammikuulle kahden viikon reissu Thaimaan Koh Lantalle. Reissuun lähdemme kahden toisen lapsiperheen kanssa, joista toinen on Pankkiirin veljen perhe. Mikä sen parempi tapa hyödyntää isyyslomia. 

- Tiistaina mun ja Pankkiirin tapaamisesta tuli täyteen neljätoista (14!) vuotta. Tämän vuosipäivän juhlimisen lopetimme kuitenkin häiden jälkeen. On silti mukava muistella tapaamistamme Helsingin silloisessa The mestassa joka syyskuun yhdeksäs päivä. 

- Kolmet eri ystävä- ja leikkitreffit meillä. Yhteen niistä valmistin puolukkakakun, joka ei hyytynyt, mutta maku oli onneksi hyvä. 

- Päivällinen perheen kanssa lähiravintola Pikku Ranskassa. 

- Sain siivottua kodin edes pintapuolisesti imuroimalla. Alkoi eteisen ja keittiön hiekkamurut tympiä liikaa. 

- Tänään poikien vapaapäivänä sain kaikki kolme lasta päikkäreille samaan aikaan ja pienellä vaivalla. Kotiäidin suuria ilonaiheita. 

Huomenna juhlitaan anoppia rapujen merkeissä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!