Päiväkodissa olisi tänään ollut puurojuhlat. Joululauluja, -leikkejä ja -puuroa. Ja tietysti se mantelinsaamisen jännittäminen. Koska meillä on perjantaiseen tapaan vapaapäivä, vietimme kotona samaa settiä. Tai eihän se tietysti ole päiväkodin veroinen, mutta parhaani tein. Keitin elämäni ensimmäisen (!!) riisipuuron, joka ei palanut edes pohjaan ja maistuin ihan hyvältä. Kuuntelimme joululauluja ja pidettiin hoopoina tonttulakkeja pöydässä. Kynttilät pöydässä ja puuroa naamaan.
Yllättäen meillä olikin sitten kaksi mantelia, jotka olivat löytäneet tiensä poikien puurolautasille. Siitä se riemu alkoi, vaikkei pojille oikein ollut selvää mitä se merkitsee. Eikä kyllä mullekkaan. Päätettiin, että saa toivoa jotain. Pojat miettii edelleen mitä kannattaa toivoa. Onkohan siinä jotain määräaikaa mihin mennessä toiveen pitää lähteä liikkeelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Komenttisi on iloni, kiitos!