sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Thaihenkinen kanakeitto

Fiilistelimme eilen kahden päivän päästä häämöttävää Thaimaan matkaamme sopivan tulisen kanakeiton merkeissä. Tämä oli ollut mulla jo jonkin aikaan jonossa viikonloppuruokien joukossa. Reseptin sovelsin useasta eri lähteestä ja omasta päästä. Ensi kerralla lisäämme keittoon vielä kaffirlimentehtiä.

- n.3 dl vettä
- Puolikas kanaliemikuutio
- 1 punainen chili ilman siemeniä
- 450g kanaa
- 1/2 punainen paprika
- 2 isoa tuoretta herkkusientä
- 4 pientä porkkanaa
- 1/2 kesäkurpitsa
- n.100 g sokeriherneen palkoja
- 1 purkki (100g) punaistan currytahnaa (vähemmän, jos ei tahdo tulista keittoa)
- Tölkki (400g) kookosmaitoa
- Tujaus kalakastiketta

1. Paista pieneksi pilkottu chili öljyssä pannulla.
2. Lisää kanasuikaleet pannulle ja kypsennä kevyesti.
3. Kuumenna isossa kattilassa vesi ja kanaliemikuutio.
4. Lisää kanat ja chilit kattilaan. Älä kuumenna liikaa tässä välissä.
5. Kypsennä pieneksi ja keskenään saman kokoiksiksi silpotut vihannekset pannulla.
6. Lisää vihannekset, currytahna, kookosmaito ja kalakastike katilaan.
7. Kuumenna.


Keitto oli todella paljon mun ja Pankkiirin makuun. Batman söi myös lautasensa lähes tyhjäksi, muttei ylistänut erikseen ruokaa (kuten usein tekee). Robinilla oli tuulisuuden kanssa ongelmia. Keitosta saa helposti miedompaa jättämällä chilin kokonaan pois ja lisäämällä vähemmän currytahnaa. Toisaalta musta tähän kuuluu sopiva tulisuus.

Ps. Ei tästä ole tulossa ruokablogia. Nyt vaan viime aikoina on ollut paljon uudet, mielenkiintoiset ruokalajit testissä ja on ollut kiva jakaa ne muille.



3 kommenttia:

  1. Kiitti reseptistä, täytyy kokeilla piakkoin! mun lemppareita thaimaassa oli juurikin tuon tyyliset keitot :) Ihanaa matkaa teille, jos ei olla yhteyksissä ennen reissua. Laukut on varmaan jo pakattuna tai ollut jo jonkin aikaa ;)
    -Tiina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla!

      Laukuista vain yksi pakattu, kaksi vielä jäljellä. ;) Lähes kaikki kamat on tosin kasattu olkkarin pöydälle jo lähes viikko sitten. ;)

      Kiitos, nautitaan varmasti matkasta - kunhan perille pääsemme. Rankka 11h lento ja 5 h bussimatka edessä kolmen pienemmän matkaihmisen kera. ;)

      Poista
  2. Voimia ja hermoja pitkälle meno ja paluu matkalle ;) -Tiina-

    VastaaPoista

Komenttisi on iloni, kiitos!