maanantai 23. helmikuuta 2015

Puolivuotias

Heippa vaan toipilastuvasta! Olen edelleen kovin köhäinen eikä elämä vielä hymyile aivan normaaliin malliinsa. Äänikin on nyt jo toista viikkoa kestäneen RS-viruksen takia poissa. Vietimme lauantaina useita tunteja lastenklinikalla päivystyksessä. Minulle tehtiin kaikenlaisia kokeita. Olin kuulemma todella reipas tyttö. Saimme kotiin inhalaattorin, joka auttaa räkäistä hengittämistäni varsinkin öisin. Yöt ovatkin aika kurjia kun herään vähän väliä yskimään ja se sattuu. Voiton puolella kuitenkin ollaan, sillä menossa on jo toinen kuumeton päivä.

Synnyin tasan kuusi kuukautta sitten. Paljon olen ehtinyt maailmassa tehdä ja nähdä! Viime viikkoina olen päässyt maistelemaan eri makuisia soseita. Pidän lähes kaikista. Jopa parsakaali on ihan hyvää. Iltapuuro on yksi lemppareistani. Ja se auttaa minua nukkumaan yöni nälättä. Nyt sairastellessani ruoka ei kuitenkaan ole maistunut ja olen tyytynyt äidin rintamaitoon.

Nousen sylissä jämäkästi istumaan. Pian varmasti osaan jo istua vaikka lattialla ilman tukea. Liikun lattialla kierien ja osaan mennä konttausasentoon. Äiti veikkaakin, että jätän perinteisen ryömimisen väliin ja lähden suoraan konttaamaan. Yksi lempipaikkojani on lattia, jossa voin leikkiä eri leluilla ja liikuskella. Lattialla sitterissä en juurikaan viihdy. Puhun äänteitä kuten "aijaijai". Kiljun myös mielelläni. Tartun kovasti haluamiini asioihin - äidin tukka on yksi suosikeistani.

Tykkään nukkua päivisin lyhyitä pätkiä ja yöllä vaihtelevasti. Vaatekokoni on nyt 68 ja 74. Ensi viikolla onkin puolivuotisneuvola ja nähdään olenko kasvanut hyvin. Toivottavasti tämä sairastelu ei ole saanut minua laihtumaan. Nyt me toivomme vaan tervettä kevättä.

Terveisin,
Tehotyttö


2 kommenttia:

  1. Ihana pikku tyttö :) Onnea puolen vuoden merkkipaalusta! Ihanaa että vointi alkaa jo pikkuhiljaa kohentumaan ja koko perhe saisi jo vähän lepoa -Tiina-

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle ja tervettä, reipasta kevättä! Toivottaa Titta

    VastaaPoista

Komenttisi on iloni, kiitos!