keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Liikkuja minä

Takana on kahdella eri tavalla mitattuna aikuisikäni kovin urheiluvuosi. Sekä tuntimääräisesti, että lajien monipuolisuuden kannalta vuosi oli minulle ennätyksellinen.

Olen nuoruudessani uinut kilpaa kymmenisen vuotta ja niitä harjoitusmääriä ei voi verrata mihinkään "normaalin" kuntourheilijan treenitunteihin. Uinti on toisaalta aika yksipuolista, treenasin vain salilla ja altaassa, joskus lenkkipolulla. Aktiivisen uintiuran jälkeen pidin pari totaalisesti liikkumatonta vuotta. Olin varmaan vaan saanut tarpeekseni urheilusta ja halusin tehdä kaikkea muuta. Olin myös juuri tavannut Pankkiirin. Olin tällöin parikymppinen. Silloin liikuntani keskittyi lähinnä baareissa tanssimiseen, kuten ehkä tämän ikäisenä monen muunkin. Tauon jälkeen aloin taas pikkuhiljaa  käymään uimassa sekä juoksemassa.

Ensimmäisen salijäsenyyteni hankin noin seitsemän vuotta sitten kun odotin esikoistamme. Valintaan vaikutti lapsiparkkimahdollisuus. Aluksi minulla olikin edullisempi salikortti, joka oli käytössä päiväsaikaan ja viikonloppuisin. Hurahdin aikalailla heti salitreenaamiseen. Alussa kävin lähinnä cycling- ryhmäliikuntatunneilla, mutta pikkuhiljaa muissakin "jumpissa".  Viimeiset kolmisen vuotta olen treenannut myös salin puolella lihaskuntoharjoittelulla. Samalla käyn monipuolisesti eri ryhmäliikuntatunneilla. Samoihin aikoihin kirjauduin HeiaHeia - palveluun, jonne voi kirjata urheiluhistoriaansa.

Vuonna 2015 loin itselleni ensimmäistä kertaa urheilullisen tavoitteen. HeiaHeia toimii mulle mahtavana motivaattorina. Kirjaan kaikki hikiliikunnat sinne ja seuraan aktiivisesti omia liikuntasuoritteitani. Tavoitteenani oli liikkua vähintään 200 tuntia vuoden aikana. Se tekee noin neljä tuntia liikuntaa viikossa. Tavoitteenani oli myös monipuolistaa liikuntamuotojani.

Onnistuin tavoitteissani erinomaisesti. Liikuntatunteja tuli yhteensä 193, eli jäin seitsemän tuntia tavoitteestani. Silti tämä oli aikuisikäni paras urheiluvuosi. Harrastin kahtakymmentäviittä eri urheilulajia ja suoritin 314 urheilukertaa. Suosituimmat lajini olivat pyöräily, bodypumppi, reipas kävely sekä punttisali. Kokeilin myös runsaasti uusia, yllättäviä lajeja. Yksi, josta olen erityisen ylpeä on kehonhuoltunti Body Balance, jossa yhdistetään Thai chi, Yoga ja Pilates. Olen käynyt kesästä lähtien kyseisellä tunnilla kerran viikossa. Notkeus, tasapaino, liikkuvuus, keskivartalon hallinta ja ehkä keskittymiskykynikin ovat parantuneet valovuosia. Lähtökohdat liikkuvuudelle ei tosin ollut kehuttavaa. Erityisesti yllätin itseni siinä, että maltoin käydä kyseisellä tunnilla. Minulla kun on ollut taipumusta viihtyä enemmän hikoilemassa tai vääntämässä rautaa kun kietomassa itseäni puuasentoon tai pyllistelemässä aurinkotervehdyksiä. Myös nyrkkeily oli uusi, odottamaton urheilukokeiluni. Siihen en tosin hurahtanut samassa määrin.

Neljä tuntia urheilua viikossa on minulle mahdollista parhaiten silloin kun olen äitiyslomalla. Tai toki sen voi suorittaa myös töihin palattuani, mikäli motivaatio on niin kova, että jaksan ennen aamukuutta salille. Tuskin näin on. Siksi olenkin luonut alkaneelle vuodelle hieman maltillisemman tavoitteen, joka on 150 tuntia liikuntaa vuoden aikana. Uusia lajeja ei tarvitse kovin aktiivisesti vaalia, mutta vanhoissa hyvissä tulee pysyä. Paras yhdistelmä minulla on kerran viikossa kehonhuoltoa (Yogan tapaista), pari kertaa lihaskuntoa ja useassa lyhyemmässä pätkässä aerobista liikuntaa. Näin keho ja varsinkin mieli voi hyvin. Ei kun nokka innokkaana kohti urheiluvuotta 2016!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!