keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Lastenjuhlat HopLopissa

Viime viikonloppu oli juhlava. Vietimme esikoisen 7-vuotis synttäreitä sekä lauantaina suvun kanssa meillä kotona, että sunnuntaina Batmanin kavereiden kanssa HopLopissa. Tämä kaverisynttärien ulkoistaminen oli ihan mahtava juttu. Näin säästyimme täysin toisten juhlien suunnittelemiselta, järjestämiseltä sekä parin tunnin kotona riehumiselta (eeeeihän meidän lapset koskaan).


HopLop tarjoaa eri pakettivahtoehtoja lasten synttäreille. Sekä teema, että tarjoilujen monipuolisuus vaihtelevat. Hinta tietysti määrittyy näiden kaikkien mukaan. Pakettiin kuuluu synttäriporukalle varattu huone, jossa teeman mukainen kattaus, itse valitut tarjoilut sekä sisäänpääsy kaikille lapsille rajattomaksi ajaksi. Itse saa päättää haluaako vanhempia huoltajiksi vai pärjääkö itse lasten kanssa.
Meidän teema oli (ylläri, ylläri) urheilu ja synttärien kestoksi olimme päättäneet kaksi tuntia. Juhlijoita oli yhteensä kahdeksan kappaletta (kutsuttuja kymmenen, mutta pari estyi). Myös Kirppu roikkui mukana. Olimme luvanneet juhlavieraiden vanhemmille pitää huolta heidän kullan mussukoistaan omin avoin. Batmanin synttärien kulku meni jokseenkin seuraavanlaisesti. Ensin otimme kaikki lapset vastaan ja ohjasimme heidät meille varattuun huoneeseen. Jätimme sinne ulkovaatteet ja avasimme ensin lahjat yhdessä. Tämän jälkeen suuntasimme kiipeilemään temppuradalle. Siellä aikaa meni helposti reilu puolisen tuntia. Tästä kokosimme pojat (plus Kirpun) kasaan ja suuntasimme herkuttelemaan omaan huoneeseemme. Batman oli valinnut tarjottavaksi sipsiä, poppareita, karkkia, lihapullia, nakkeja ja jäätelöpallokakun. Tarjottavaa oli ehkä hieman liikaa, mutta saimme loput suolaiset kotiin mukaan. Vatsat pulleina pojat halusivat autoradalle (hintaan kuului myös kaikille yhdet poletit), jonka jälkeen he pelailivat intoa puhkuen sählyä reilun puolisen tuntia. Tästä lapsia tultiinkin jo hakemaan. 
Pari tuntia kului todella helposti ja huomaamattomasti. Tekemisen puutetta ei todellakaan tullut ja sovussa oli helppo pysyä. Meillä aikuisillakin oli kivaa! ja Kirppukin tykkäsi rymytä poikien kanssa. Juhlat olisivat voineet kestää hieman pidempään. Vaikka hinnassa on varmasti aika paljon ilmaa, on touhu minusta täysin sen arvoista. Ainoa varjopuoli tässä touhussa on se, että pian viisi vuotta täyttävän pikkuveljen rima omien synttäreiden suhteen nousi kattoon. Mitäköhän sitä lähivuosina vielä keksitään?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!