maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Hyvää toisen pääsiäispäivän aamua. Takana on jo pitkät pääsiäispyhät. Vietimme perinteiseen tapaan pääsiäistä kotiseudulla perheiden parissa. Mun vanhemmat olivat tämän pääsiäisen Kanarian saarien auringon alla, joten heille emme tällä kertaa olleet menossa. Meille kävi kuitenkin ikävä takaisku kun Robin oksensi perjantaina pariin otteeseen. Batmanilla on ollut jo toista viikkoa outoja vatsakipuja. Jouduimme muuttamaan suunnitelmia ja perumaan tartuntariskin takia mun perheen syömingit meillä. Pankkiirin perheen kanssa uskalsimme kuitenkin pyhiä viettää, sillä he ovat jo altistuneet ja oireilleet samaa outoa vatsapöpöä. 

Lauantaina suuntasimme serkkujen perheen luokse herkullisien tarjoiluiden ääreen. Sunnuntain taas vietimme Pankkiirin äidin ja enon kanssa meillä. Olimme valmistaneet Glorian Ruoka ja Viini lehden pääsiäsimenun, joka oli varsin onnistunut. Tarjolla oli graaviloitartar alkupala, pääruokana pistaasikuorutteista karitsan paahtopaistia, inkiväärimangoa ja minttuchutneyta. Pääruoan reseptit löydät kokonaisuudessaan täältä. Jälkiruokana oli appelsiini-suklaamoussea samaisen lehden ohjeen mukaisesti valmistettuna. Kahvin kanssa tarjottavan passionhedelmäkakun olin ostanut Kakkugalleriasta. 

Onneksi on vielä tämä päivä aikaa toipua ylensyönnistä ja nauttia ilmeisesti aurinkoisesta pääsiäispäivästä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!